MIKÄ BOOM?

Mistä kaikki lähtee?
Studio Boomin taustalla on usko siihen, että parempi tekeminen tuottaa parempaa huomista. Tämä pätee niin liiketoiminnan kuin tulevaisuuden eteenkin tehtävän työn osalta.
Yhdessä, valon puolella ja tulevaisuuteen, ovat arvot, johon perustuu kaikki tekemisemme niin omassa toiminnassa kuin asiakkaallakin.
Moi, olen Hanna, nainen Studio Boomin takana. Minua ajaa eteenpäin halu muuttaa liiketoimintaa inhimillisemmäksi ja maailmaa paremmaksi. Uskon vahvasti, että kaikissa meissä piilee potentiaalia paljon enemmän kuin uskommekaan – ja tämä sama koskee myös yrityksiä.
Omaan pitkän ja monipuolisen taustan liiketoiminnan johtamisesta, hallinnon kehittämisestä sekä esihenkilötyöstä ja pedagogiikasta. Koulutukseltani olen liiketalouden ja johtamisen asiantuntija sekä muotoilija. Muotoilijana osaamiseni koostuu palvelumuotoilusta (service design), muotoiluajattelusta (design thinking) sekä liiketoiminnan muotoilusta (business design). Lisäksi olen erikoistunut työhyvinvointiin, yhteisöllisyyden kehittämiseen sekä sisäisen motivaation tukemiseen.
Tästä kaikesta on syntynyt kattava työkalupakki asiakkaan tarpeisiin. Olen se kädet savessa -tyyppi, joka samaan aikaan pystyy hahmottamaan strategiset tarpeet ja tuomaan nämä konkretisoituna myös arkeen. Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen ja parviälyyn ja muotoilijana olen huomannut miten parhaat ja toimivimmat ideat syntyvät juuri yhteiskehittämisen kautta.
Työskentelytapani on rento ja rehellinen. Olen ystävällinen ja positiivinen ja haluan tehdä jokaisen projektin laadulla alusta loppuun niin, että asiakkaalle jää hyvä fiilis, selkeys ja työkaluja tulevaan.

OLLAAN YHTEYDESSÄ!
OLLAAN YHTEYDESSÄ!
Jäikö jokin mietityttämään? Jätä yhteystietosi niin palaan asiaan mahdollisimman pian. Etsitään yhdessä selkeys ja kilpailukyky liiketoimintaasi!